Kuinka saada blogi menestymään takuuvarmasti

by Petteri on 13/07/2010 · 7 comments

Kuinka Saada Blogi Menestymään Takuuvarmasti

Joka päivä tuhannet uudet ihmiset aloittavat bloggaamisen, mutta ensimmäisten kolmen kuukauden jälkeen ehkä yksi sadasta jaksaa enää ylläpitää mielettömällä innolla aloittamaansa blogiaan. Uuden blogin lanseeraaminen on hyvin harvoin helppo juttu, mutta oikeilla tiedoilla ja kovalla työllä blogistasi on mahdollista tehdä suosittu kohtuullisen lyhyessä ajassa.

Ensinnäkin sinun tulee saada blogisi kohdeyleisösi tietoisuuteen ja Google indeksoimaan blogisi, jotta ihmiset voivat löytää sinne Googlen kautta tietoa etsimällä.

Helpoin tapa saada Google löytämään blogisi nopeasti on saada suosituilta saiteilta blogiisi ohjaavia linkkejä, ja tämä taas onnistuu parhaiten lähettämällä muutama artikkelisi StumbleUpon:iin, Digg:iin ja vastaaviin palveluihin, mikäli blogisi on englanninkielinen, sekä Twitteriin, Facebookiin ja blogihakemistoihin.

Tämä on kuitenkin vasta pieni ja helppo osa bloggaamisen alkutaivalta, ja huomattavasti suuremman työn saat tehdä sen eteen, että lukijasi luottavat sinuun asiantuntijana, mikäli bloggaat jostain muusta kun omista fiiliksistäsi, sekä haluavat tulla lukemaan juttujasi toistekin.

Seuraavat vinkit auttavat valtavasti, kun tavoitteenasi on saada blogisi suuren yleisön tietoisuuteen:

1. Aloita työskentely jo ennen kuin blogisi on avattu

Päätettyään aloittaa bloggaamisen useimmat ihmiset valitsevat domainin nimen, hankkivat hostingin osoitteelleen, asentavat WordPressin ja aloittavat bloggaamisen. Mutta mitä seuraavaksi?

Itse avasin ensimmäisen blogini juuri kuten ei olisi pitänyt, eli hyppäämällä sokkona pää edelle järveen, mikä jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä asia oppimisprosessin kannalta. Ensimmäisen blogin ei välttämättä tarvitse olla se ainoa tai viimeinen, joten tärkeintä on että saat hommat käyntiin.

Kuitenkin olisi todella tärkeää, että kun blogisi on avattu, olisi sinulla varastossa vähintään kymmenen laadukasta artikkelia. Kun blogisi on uusi, niin parasta mitä voit tehdä blogisi vähäiselle uskottavuudelle on julkaista säännöllisesti ja usein laadukkaita artikkeleita.

Jatkuvuus ja laatu ovat parhaiden blogien tunnusmerkkejä, joten etenkin alussa olisi hyvä julkaista artikkeleita joka päivä tai ainakin joka toinen päivä. Tämä auttaa myös saamaan nopeammin sisältöä saitille – ei tarvitse tuijottaa niin pitkään tyhjää blogia, se kun ei ole koskaan kivaa. Älä kuitenkaan unohda laatua, koska blogipostauksissa laatu menee aina määrän edelle.

2. Verkostoidu

Vaikka suurin edellytys menestymisesi taustalla onkin blogisi sisällön laatu, niin useimmiten kukaan ei tule löytämään blogiasi jos et markkinoi sitä!

Jos blogisi idea ja sisältö on aivan käsittämättömän huikeaa, voi käydä niin, että se ainoa blogiisi eksynyt henkilö kertoo siitä kaikille kavereilleen, jotka kertovat siitä myös kaikille kavereilleen, ja blogisi on yhtäkkiä kaikkien tietoisuudessa.

Voit myös voittaa lotossa.

Älä siis odottele lottovoittoa vaan työskentele määrätietoisesti blogisi markkinoimiseksi verkostoitumalla netin kautta mahdollisimman kattavasti.

Ensinnäkin kannattaa avata tili Twitteriin ja tutustua sen kautta muihin bloggaajiin. Suosituimmilta bloggaajilta saat helpoiten huomiota kun retweettaat heidän postauksiaan ja promotoit heidän artikkeleitaan esimerkiksi Digg:in kautta aina kun he pyytävät, jolloin jossain vaiheessa voit aloittaa keskustelun heidän kanssaan.

Myös e-mailin lähettäminen sopiville bloggaajille voi olla fiksu veto, mutta ei kannata välttämättä heti olla pyytämässä jotain, vaan vilpittömästi avata keskustelu vaikkapa kertomalla kuinka paljon pidät heidän blogistaan. He muistavat sinut varmasti sen jälkeen.

Eräs hyvä keino saada oman blogisi markkinointi liikkeelle on pyytää toista suunnilleen samassa tilanteessa olevaa uudehkoa bloggaajaa tekemään kanssasi vastavuoroista promootiota esimerkiksi kirjoittamalla jotain toistenne blogeista tai postauksista omiin blogeihinne.

3. Työskentele kuin viimeistä päivää

Okei, bloggaamisen on tarkoitus olla rentoa ja hauskaa, mutta jos haluat toteuttaa unelmasi siitä, että voit joku päivä elää blogisi tai nettisaittisi tuotoilla, ei menestys tule ennen työtä kuten sanakirjassa. Jos haluat erottua niistä kymmenistä tuhansista muista yrittäjistä, kannattaa bloggaaminen ottaa alusta pitäen ainakin semi-ammattimaisesti ja panostaa kaikkiin tärkeimpiin osa-alueisiin kunnolla.

Nämä ovat menestyvän blogin neljä tärkeintä ja pakollista osa-aluetta:

  • Kiinnostava sisältö
  • Aktiivinen markkinointi
  • Verkostoituminen
  • Säännölliset postaukset

Jos nämä neljä perusasiaa on hoidettu blogissasi jatkuvasti hyvin, niin blogisi menestyy ennemmin tai myöhemmin aivan takuuvarmasti.

4. Ole kärsivällinen äläkä luovuta

Muista että bloggaamisessa on kyse maratonjuoksusta, ei 60 metrin pyrähdyksestä.

Jos blogiisi ei ole äitisi ja hänen työkavereidensa lisäksi ilmaantunut muita lukijoita kolmen kuukauden jälkeen, niin älä luovuta. Mieti tarkasti, voisitko kirjoittaa parempaa sisältöä, markkinoida blogiasi enemmän, verkostoitua aktiivisemmin tai kirjoittaa blogiisi säännöllisemmin.

Jos kaikki edellä mainitut kohdat täyttyvät, ei ole syytä luovuttaa, koska blogisi menestyminen on kulman takana.

Jos taas et ole tehnyt kaikkea niin hyvin kuin olisi pitänyt, niin älä luovuta, vaan tee asiat paremmin ja odottele kärsivällisesti.

Blogimaailmassa kolme kuukautta ei ole mitään, vaan vasta vuoden tai parin jälkeen mitataan, onko blogistasi oikeasti mihinkään. Useat netin suosituimmista blogeista ovat lähteneet huimaan nousuun vasta vuoden jälkeen, joten pahinta mitä voit tehdä on luovuttaa parin kuukauden jälkeen. Jos teet asiat hyvin, niin menestys voi olla yhden suositun artikkelin päässä.

Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

Lisää Artikkeleita!

Jos tästä artikkelista oli sinulle hyötyä, niin varmasti pidät myös tulevista artikkeleistamme. Liity RSS feediin tai e-mail -listalle, niin pääset uusiin artikkeleihin käsiksi heti kun ne ilmestyvät.

Tarjoa Olut

Jos pidit artikkelista, niin voit tarjota Petterille oluen klikkaamalla tuoppeja.

{ 7 comments… read them below or add one }

valitettavasti August 7, 2010 at 15:48

Hyvä artikkeli.

Reply

Petteri August 7, 2010 at 16:35

Kiitokset!

Reply

Olli Posti August 17, 2010 at 17:46

Lisäisin listaan vielä:

5. Intohimo parantaa maailmaa, levittää sun uniikkia sanomaa ja vahvistaa & vapauttaa lukijaa.
Intohimosta seuraa automaattisesti myös kohdat 2-4.

Reply

Petteri August 18, 2010 at 03:30

Hyvä pointti. Silloin kun löytyy tarpeeksi intohimoa omaa aihepiiriä ja omia tavoitteita kohtaan, niin ei luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa eteen. Niitä kun yleensä tahtoo tulla aika monta ennen kuin voi edes kuvitella menestyvänsä.

Reply

Olli Posti August 18, 2010 at 07:49

Jep, ja se mitä moni ei tajua, on että tällöin kaikki tämä tapahtuu automaattisesti.

Kaikki se, mistä ne menestyskirjat ja -gurut puhuu (älä luovuta, pysy positiivisena, työskentele kovaa, ajattele sitä mitä haluat, keskity unelmiisi ja tavoitteisiisi…), seuraa täysin automaattisesti siitä, kun ihan oikeasti seuraa sitä järjetöntäkin intohimoa.

Minä sain kaikista isoimmat kiksit ajatuksesta “pistää Suomi foodeille”. Silloin ei juuri kukaan minua tuntenut, enkä uskaltanut puhua edes videolle.
Nyt se tuntuu jo vähän liiankin realistiselta – jopa niin että täytyy hakea entistä isompia energiaboosteja nostamalla rimaa ja unelmien tasoa (tai siis, “epärealistisuutta”)

Mistä tunnistat oikean unelman, sellaisen joka antaa sinulle energiat “työskennellä” ja opiskella yötä päivää?
Ainakin siitä, kun isäsi ja parhaat kaverisi sanovat yhteen ääneen, että “ei tule onnistumaan”

Reply

Olli Posti August 18, 2010 at 07:50

Kuten Donald Trump opettaa:

“Think Big And Kick Ass!”

Reply

Petteri August 18, 2010 at 09:49

Amen. :)

Cancel reply

Leave a Comment

Previous post:

Next post: